maanantai 3. kesäkuuta 2013

20. ja viimeinen postaus

Tarmolla on yhä asiat hienosti, mutta en tätä blogia päivitä enää, kuten näppärimmät jo ehkä ovatkin huomanneet. Uusi blogini (jossa Tarmokin esiintyy) on Koiratädin ihmemaa, ja sitä päivitän suhteellisen ahkerasti. Ja koska inhoan kuvattomia postauksia, tässä tämänpäiväinen kuva Tarmosta.


// PÄIVITYS 22.12.2014

Tarmosta tuli kuin tulikin opaskoira! :) Sen takia se ei enää seikkaile uudessakaan blogissani, mutta sinne kannattaa silti kurkata jos haluaa nähdä mitä meidän jengille kuuluu.



perjantai 29. kesäkuuta 2012

26.-27.6. Mustien hoitoa :)

Tässä nyt muutamana päivänä olen hoitanut labradorilapsia: vanhoja tuttuja Alfia, Tauskia ja Kikiä. Niillä on aina pihalla mielettömät leikit menossa :D On hauska seurata miten Tarmo komentaa Alfia, ja Kiki taas Tarmoa. Alfi ei pelkää lainkaan painia Kikin kanssa vaikka niillä on 20kg painoeroakin! On se kyllä rohkea pentu :)








Lisäksi oppaiden naapurin; labradoripentu Lunan (9kk) ulkoilutus ja pienimuotoinen kouluttaminenkin on tullut kuvioihin mukaan. Luna on mitä kiltein koira, mutta hiukan innokas nuoresta iästään johtuen. Kävimme sen, Nanan ja isän kanssa Sellossa ja tulimme bussilla kotiin; ei ollut mitään ongelmaa. Luna ei oikeastaan vedä hihnassa, eikä varmasti rähjää millekään koiralle. Ainoa mitä se tekee on se, että nähdessään vieraan koiran se jähmettyy paikalleen ja alkaa lasittuneena tuijottaa sitä, ja tahtoisi päästä leikkimään. 

Tuon tavan kun saa karsittua, on Lunan tilanne jo hyvällä mallilla. Lisäksi se kyllä on ihan vain ylipäätään vähän kuriton, mutta se menee toisaalta myös iän piikkiin. Lunasta en ole ehtinyt ottaa kuvia kamerallani, vain muutaman iPhonella otetun näppäyksen. Tuosta nyt kuitenkin saa vähän kuvaa millainen kaveri on kyseessä:




Kiki vasemmalla, Luna oikealla :)
Vasemmalta Kiki, Luna ja Nana :)
En ole vielä aloittanut mitään suureellisia koulutussysteemiä Lunan kanssa, alkuun haluan tutustua koiraan ja nähdä miten se käyttäytyy. Olenkin vasta käyttänyt sitä koirapuistossa ja hihnalenkeillä. Tarkoitus on kuitenkin myös totuttaa sitä käyttäytymään ihmisten ilmoilla. Uskoni Lunaan on kyllä kova!


Alfin kanssa on tapahtunut ihan selvästi edistystä kynsien leikkaamisen suhteen huomattavaa edistystä!


Siitä on mukavaa räpsiä kuvia vaikkei se niin kauheasti poseeraamisesta vielä ymmärräkään...




keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannuksen viettoa Rajasaaressa!

Mulla oli perinteisessä mielessä ajatellen tosi lame juhannus, olin kotona perheen kanssa :D Oli kuitenkin kivaa. Aattona lähdettiin koko perhe pyörillä kohti Rajasaarta. Pyöräilimme Munkkiniemeen, ja koska lähdimme vasta illemmalla jaksoi Nana ravata koko matkan. Aurinko oli jo melko alhaalla, ja lämpötilakin alle 20 astetta. Munkkiniemessä odottelimme ihan vain muutaman minuutin ratikkaa, ja ajoimme sillä niin pitkälle kun pääsimme. Nana oli ensimmäistä kertaa ratikassa, ja se sujui mallikkaasti. Käppäilimme loppumatkan Rajasaareen. Matkalla sinne Katri nappasi yhden kuvan minusta ja Nanasta. Kuva oli mielestäni ihan mukava ja onnistunut, joten laitoin sen profiillikuvakseni :D Tuossa se nyt on:


Kävelimme saaressa ensin ympäri, ja muut jo ihmettelivät eikö siellä ole yhtään muita koiria. Päästyämme hiekkarannalle oli siellä kuitenkin kymmenkunta koiraa odottamassa. Vaikka muuten koiria kohdatessaan Nana yleensä räksytteleekin, on se Rajasaaressa aina käyttäytynyt hienosti. Kuten tälläkin kertaa! Se ei rähjännyt ollenkaan, ja nuuhki oikein sopuisasti kavereitaan. Oletan yhtenä syynä olevan sen, että Nana on aina joutunut kulkemaan kotoa Rajasaareen pitkän matkan, eli on vähän rauhallisempi. Myös ihan sisällä puistossa se joutuu aina vaeltamaan jonkin matkaa ennen kuin se pääsee kosketuksiin muiden koirien kanssa. Se saattaa osaltaan auttaa sitä käyttäytymään.

Kuvasimme kaikki kolme (minä ja isosisarukseni) Nanaa ja muita koiria jonkin verran. Tässä parhaat kuvat:
















Heittelimme Nanalle jonkin verran keppiä syrjemmässä, ja se myös uiskenteli tyytyväisenä meressä. Nanaa pitäisi uittaa enemmänkin kun se siitä niin kovin pitää. Ja onhan se hyvää liikuntaakin!










Etenkin nuo kaksi seuraavaa koiraa jäivät komean ulkonäkönsä ja hienon käytöksensä ansiosta mieleeni:





Joka kerta kun Nana hiukankin erehtyi leikkimään toisen koiran kanssa, katselin sitä niin tyytyväisenä että kuvaaminen jäi vähemmälle huomiolle... Tämä on melkein ainoa siedettävä kuva missä se on muiden koirien kanssa :D


Tuo kuva oli jotenkin hieno mielestäni:


Oi tämä musta hurmuri oli todella hauska koira, se haki aivan innoissaan keppiä kerta toisensa jälkeen :) Olisi hauskaa jos Nanakin ottaisi kontaktia vieraisiin ihmisiin. Mutta toisaalta pidän siinä juuri siitä ominaisuudesta ettei se rakasta liikaa tuntemattomia ja on vähän varautunutkin.


Ja onhan se oma (tässä kuvassa märkä, vähän ällö ja likainen) koira aina paras. Vaikka Nanalla on huonoja tapoja, vaikka se välillä räksyttääkin ohi kulkeville koirille ja ei aina ryntää salamana sivulle istumaan kun sitä huutaa, on Nana kuitenkin ehdottoman rakas minulle <3 Nana on juuri sopiva koira meille, ja olen tyytyväinen siitä kuinka hyvin se on oppinut elämään meidän perheessä ja meidän tavoillamme!


Rajasaaressa hillumisen jälkeen suuntasimme vielä porukalla Café Regattaan, alla ihana ilta-auringon sävyttämä kuva sieltä. Söimme makkarat ja korvapuustit, oli kyllä hyvää! Nana oli kiltisti, mitä nyt vinkui vähän kun joutui jäämään äidin ja isän kanssa meidän lasten mennessä paistamaan makkaraa. 


Kotimatkalla Nana oli todella rauhallinen, ja Munkasta kotiin se juoksikin melkein koko matkan vapaana kun ei kierrokset meinanneet riittää. Oli mukava ja onnistunut reissu, toivottavasti pääsemme mustan lauman kanssa pian uusimaan reissun!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Mätsärissä Herttoniemessä! :)


Kotimatka sujui rauhallisissa merkeissä, metro ei tuottanut hämminkiä, ja 213N:ssä Nanakin malttoi maata rauhassa paikallaan. Kävimme äidin kanssa viemässä Tarmon ja sen (mielettömän runsaat ja hienot!!) palkinnot Reetalle ja vaihdoimme ne Uffeen. Kävimme vielä kaupan kautta ja viemässä kirjeen postiin, ja sitten tulimmekin jo kotiin.

Huomenna käyn taas puolen päivän maissa ruokkimassa Alfin ja illalla olen menossa kavereiden kanssa Silkkiniitylle hengaamaan. Onneksi nyt on loma eikä tarvitse miettiä mitäään koulujuttuja...


Heräsin tänä aamulla nautinnollisesti vasta yhdentoista jälkeen, vaikka Uffe-pentu oli meillä hoidossa. Aikaisin aamulla äiti oli käyttänyt sen pihalla, ja juuri kun heräsin isä oli Nanan ja Uffen kanssa lenkillä. Helppoa on pennun hoitaminen kun on näin hyvät tukijoukot! Suuntasimme kahdentoista maissa Uffen kanssa kohti Alfin valtakuntaa. Matkalla yritin ottaa hienoja kuvia Uffesta, mutta nyt koneella katsottuna kuvat eivät olleet kovinkaan onnistuneita... Noh, harjoittelu jatkukoon.





Joimme Reetan kanssa kahvia ja pennut pyörivät pihalla. Leikkasin Alfin kynnet mikä sujui jo hieman viimekertaista paremmin! Olin suunnitellut kuvaavani enemmänkin koiria kun kamera oli kerrankin mukana, mutta into ei riittänyt kun pennut olivat niin eläväisiä ja häiritsivät kilvan toinen toistaan :D Pari (tosin ei valokuvauksellisesti erikoista) kuvaa sain kuitenkin napattua pihahengailusta. 




Ruokittuani Alfin lähdin kahden maissa Tarmo seuranani kohti kotia. Jätin Uffen Reetalle, koska en halunnut sitä mukaan mätsäröimään. Leikin meidän pihalla Nanan ja Tarmon kanssa vähän aikaa, pakkasin kamat (näyttelyhihnat, rokotustodistukset, nameja, 3 litraa vettä, Tarmon ruoat, vesikupin, leluja ja makuualustan koirille nyt ainakin), kävin suihkussa ja valmistauduin lähtöön.

Lähdimme neljän aikaan kohti bussipysäkkiä. 550:ssa oli kuuma ja paljon ihmisiä, mikä ei Tarmoa haitannut lainkaan, se vain nukkui tyytyväisenä. Nana sen sijaan oli jonkin verran kierroksilla ja vinkui vähän. Vaihdoimme Latokartanossa bussia, se sujui ihan kunnialla. Saahajankadun kentälle löytämisessä oli hiukan ongelmia koska en tiennyt paikkaa etukäteen enkä tarkkaa osoitetta, mutta emme myöhästyneet ilmoittautumisesta.




Paikan päällä Tarmo oli taas varmalla opaskoiraotteella todella rauhassa, mutta Nana sähläsi sitten senkin edestä... Jonkin aikaa odoteltuamme pääsin Nanan kanssa kehään. Se käyttäytyi mallikelpoisesti, ja saikin punaisen nauhan. Oletan että se johtui ihan vain siitä että kilpakumppanimme oli hiukan pulleammassa kunnossa kuin Nana :D Sekin käyttäytyi todella hyvin ja oli nätti koira.

Seuraavaksi menin pentukehään Tarmon kanssa. Se käyttäytyi nätisti, ehkä vähän liiankin... Tuomari sanoi että olisin voinut juostakin, jotta Tarmon liikkeet olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa. Punainen nauha meni valloittavalle lagottopennulle, ja Tauski sai tyytyä siniseen. Olin kuitenkin todella tyytyväinen Tarmon käytökseen, olihan kyseessä sen ihkaensimmäinen näyttelykokemus!










Tarmon kanssa olin sinisten pentujen kanssa kehässä, ja Tarmo sijoittui hienosti toiseksi. Luokan voittanut pentu olikin neljän parhaan joukossa, ja käyttäytyi kehässä mallikelpoisesti.



Seuraavaksi menin Nanan kanssa sekarotuisten punaisen nauhan saaneiden kehään. Siellä juoksimme vielä muutaman kierroksen ympäri ja tuomari lyhyesti moikkasi vielä kaikki neljä koiraa. Sijoitukset menivät kuten odotinkin; neljänneksi sileäkarvainen isohko "vähän" innokas narttukoira, Naaanu kolmanneksi, toiseksi uros joka oli vähän akitan näköinen ja esiintyi todella innokkaasti, ja voittajaksi selviytyi kaunis pieni vinttikoira joka seisoi paikallaan kuin patsas. Muistinkin tuon koiran Tiltun koirakoulun jostain mätsäristä. Se oli voittonsa ansainnut!




Jäimme vielä vähäksi aikaa seuraamaan BIS-kehää, lähinnä koska halusin nähdä miten Rölli pärjää :D En jaksanut oikeastaan kuvata muita koiria, paitsi että otin Nanasta ja Tarmosta poseerauskuvan iPhonella missä ne olivat ruusukkeidensa kanssa.






Tällä viikolla olen menossa Kivenlahti Rockiin, ja sunnuntaina lähden Orivedelle musiikkileirille, missä olenkin sitten 19. päivään asti. Minusta on karua kuinka paljon Tarmo on varmasti kasvanut sillä aikaa... Noh, sille ei mitään mahda. Mutta huomenna yritän ulkoiluttaa kameraa että saisin kunnon kuvan Alfista! :)

tämän kuukauden teksti kalenterissani :D Nana ei kyllä pidä melkein kenestäkään....